perjantai 31. elokuuta 2012

Leipomuksia

Rupesin nyt kirjoittelemaan tällaistakin blogia, johon laittelen juttuja leipomuksistani ja tietenkin myös reseptejä niihin. Rakastan leipomista sydämmeni pohjasta, ja erityisesti suklaa on yksi lempi raaka-aineistani.

Laitanpa tähän nyt reseptin, jota eilen kokeilin. Pahoitteluni, etten saanut otettua omastani kuvaa. Tässä oleva kuva on kirjasta!

Ranskalainen suklaakakku

Ainekset

200 g voita hieman pehmenneenä+tarvittava määrä voiteluun
200 g tummaa suklaata
4 munaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
2 ½ dl sokeria

1. Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele irtoreunainen kakkuvuoka voilla.
2. Leikkaa suklaa pieniksi palasiksi ja sulata suuressa kulhossa vesihauteessa.
3. Kun suklaa on sulanut lisää voi ja sekoita tasaiseksi.
4. Pane keltuaiset ja puolet sokerista toiseen kulhoon. Vatkaa paksuksi ja vaaleaksi vaahdoksi.
5. Lisää suklaaseos ja sekoita kevyesti.
6.Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää loppu sokeri ja vatkaa vielä kevyesti.
7. Kääntele valkuaisvaahto varovasti suklaaseokseen.
8. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista 40 min. tai kunnes kakku on keskeltä juuri ja juuri kiinteä.
9. Ota uunista ja anna jäähtyä vuoassaan ainakin 15 min. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Tarjoile kakku kermavaahdon ja pienien mansikoiden ja mustikoiden kera.'

Vihje: tämä kakku on täysin jauhoton, mutta silti erittäin pehmeä. Älä harmittele jos kakun pinta halkeilee, se kuuluu asiaan!